Nämä säännöt on suunniteltu hyväksyttäväksi kevätkäräjillä 16.2.2012.
Yhteenveto muutoksista on lopussa.
I Perusta
1 §
Hiipivät lohikäärmeet ry on seura, jonka tarkoituksena on
vaalia ja tehdä tunnetuksi Tung-suvun taijiquan-perinnettä
sekä edistää lajin harrastusta ja siinä kehittymistä.
2 §
Seura toimii Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan piirissä
ja sen kotipaikka on Espoo.
3 §
Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura voi
järjestää harjoituksia, näytöksiä, kursseja, opinto-
ja keskustelutilaisuuksia, tutustumiskäyntejä, juhlia ja muita
vastaavia tapahtumia, harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa
sekä pitää yhteyttä muihin lajin harrastajiin kotimaassa ja
ulkomailla.
4 §
Osa tapahtumista voidaan järjestää pienryhmille, esimerkiksi
opiskelutilanteen, sukupuolen, iän tai harrastuneisuuden
tason perusteella.
5 §
Hallitusta kutsutaan jäljempänä lohikäärmeneuvostoksi tai neuvostoksi,
sen puheenjohtajaa suurlohikäärmeeksi, varapuheenjohtajaa varakäärmeeksi
ja seuran kokouksia lohikäärmekäräjiksi tai käräjiksi. Ylioppilaskunnalla
tarkoitetaan jäljempänä Aalto-yliopiston ylioppilaskuntaa.
II Jäsenet ja maksut
6 §
Seuran jäseniä ovat tiikerilohikäärmeet, hiljaiset lohikäärmeet,
kannattajalohikäärmeet ja kunnialohikäärmeet.
7 §
Tiikerilohikäärmeiden tulee olla ylioppilaskunnan jäseniä, hiljaisten
lohikäärmeiden kiinnostuneita seuran toiminnasta, kannattajalohikäärmeiden
halukkaita tukemaan seuran toimintaa ja kunnialohikäärmeiden erityisen
ansioituneita seuran toiminnassa tai seuran edustaman lajin piirissä.
8 §
Kunnialohikäärmeeksi hyväksytään annetuista äänistä yhdeksän
kymmenesosan enemmistön lohikäärmekäräjillä saaneet, ei kuitenkaan
tiikerilohikäärmeitä. Muut jäsenet hyväksyy lohikäärmeneuvosto,
ja heidän jäsenyytensä alkaa, kun liittymismaksu on maksettu.
9 §
Jäseniltä voidaan kunnialohikäärmeitä lukuun ottamatta periä
jäsenryhmittäin liittymis-, jäsen- ja kausimaksuja; jäsenmaksu
kerran ja kausimaksut kahdesti vuodessa. Yhteisöiltä ja säätiöiltä
ei peritä kausimaksuja, sen sijaan niiltä voidaan periä korkeammat
liittymis- ja jäsenmaksut kuin henkilöjäseniltä. Maksuista
päättää lohikäärmeneuvosto. Tiikerilohikäärmeiden maksujen
korotukset on vahvistettava lohikäärmekäräjillä.
10 §
Lohikäärmeneuvosto voi myöntää jäseniltä perittävistä maksuista
alennusta sosiaalisin perustein ja seuraa hyödyttäneen toiminnan
ansiosta sekä kausimaksuista vähäisen toimintaan osallistumisen
perusteella.
III Normaalitoiminta
11 §
Lohikäärmekäräjät kutsutaan koolle vähintään viikkoa ennen käräjiä
julkaisemalla kutsu seuran Internet-sivuilla ja lähettämällä kutsusta
maininta seuran sähköpostilistalle.
12 §
Syyskäräjät pidetään aikaisintaan lokakuun ja viimeistään
joulukuun 15. päivänä sekä kevätkäräjät aikaisintaan tammikuun
ja viimeistään maaliskuun 15. päivänä.
13 §
Syyskäräjillä valitaan suurlohikäärme, muut lohikäärmeneuvoston jäsenet
ja toiminnantarkastajat, kevätkäräjillä vahvistetaan toimintakertomus ja
tilinpäätös, päätetään vastuuvapaudesta sekä hyväksytään
toimintasuunnitelma ja talousarvio.
14 §
Vain tiikerilohikäärmeillä on oikeus äänestää lohikäärmekäräjillä.
15 §
Lohikäärmeneuvostoon kuuluu suurlohikäärme sekä vähintään kaksi ja
enintään neljä muuta jäsentä. Neuvoston toimikausi on kalenterivuosi.
16 §
Suurlohikäärme valitaan syyskäräjillä. Lohikäärmeneuvosto valitsee
keskuudestaan varakäärmeen hoitamaan suurlohikäärmeen tehtäviä tämän
ollessa estynyt tai esteellinen.
17 §
Lohikäärmeneuvosto on päätösvaltainen kolmipäisenä.
18 §
Seuran tilikausi on kalenterivuosi. Tilikaudeksi valitaan yksi
toiminnantarkastaja ja yksi varalle.
19 §
Seuran nimen kirjoittaa suurlohikäärme tai lohikäärmeneuvoston
oikeuttama neuvoston jäsen, seuran jäsen tai toimihenkilö.
20 §
Lohikäärmeneuvosto voi katsoa eronneeksi jäsenen, joka on laiminlyönyt
jäsenmaksunsa yli vuoden ajan.
IV Epätavalliset asiat
21 §
Lohikäärmeneuvosto voi erottaa jäsenen tai sulkea hänet enintään
puolen vuoden ajaksi toiminnan ulkopuolelle, mikäli jäsen ei täytä
jäsenyysehtoja, on toiminut seuran tarkoituksen, tavoitteiden tai
päätösten vastaisesti, on käyttäytynyt seuran piirissä häiritsevästi
tai sopimattomasti taikka aiheuttanut toiminnallaan haittaa tai
vahinkoa seuralle, seuran tai sen edustaman lajin maineelle tai
muille jäsenille. Jäsen voidaan sulkea kaiken muun toiminnan paitsi
lohikäärmekäräjien ulkopuolelle, ja päätös astuu voimaan välittömästi.
22 §
Jäsen, joka on lohikäärmeneuvoston päätöksellä erotettu tai
suljettu toiminnan ulkopuolelle, voi vaatia asian ratkaisemista
lohikäärmekäräjillä, ei kuitenkaan silloin kun perusteena on
seuralle kuuluvan maksun laiminlyönti tai jäsenkelpoisuuden
puuttuminen. Vaatimus on esitettävä kirjallisesti neljän
viikon kuluessa siitä, kun neuvoston päätös on julkistettu.
23 §
Jos erottamisesta tai kurinpitotoimesta äänestettäessä menevät
annetut äänet tasan, päätökseksi tulee lievempi vaihtoehto.
24 §
Milloin jäsenillä on oikeus saada vaatimansa asia käsiteltäväksi
lohikäärmekäräjille, sen on tultava käsittelyyn viipymättä,
viimeistään neljän viikon kuluttua vaatimuksen jättämisestä.
25 §
Kolmen äänioikeutetun läsnäolijan vaatimuksesta lykätään
lohikäärmekäräjillä määräenemmistön vaativa ja aiemmin lykkäämätön
asia seuraaville käräjille, vähintään kahden viikon päähän.
26 §
Seuran purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi sen varat luovutetaan
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalle.
Sääntömuutokset 2012 ovat joko terminologisia tarkistuksia:
tai pieniä helpotuksia asioihin, joista perustamisvuonna 2003 oli pakko määrätä toisin, jotta saimme yleisavustuksia ylioppilaskunnalta: